Tänään kannoin useamman kilon neule- ja virkkauskirjoja kirjastosta mukanani. Ensimmäistä selatessani tuli mieleen, että kesätyön ensimmäiseen palkkapäivään ei ole kuin kaksi yötä. Ja sitten tuli mieleen jo lista siitä, mitä kaikkea lankaa pitäisi ostaa. Ihan niin kuin mulla ei lankaa olisi riittävästi jo nyt. Mutta eikö se ole niin, että poissa silmistä, poissa mielestä - jolloin kaapeissa ja sängynaluslaatikoissa olevat langat ei itse asiassa ole olemassa.

Mutta ehkäpä näin ekassa blogitekstissä olisi hyvä hieman kertoa siitä, kuka olen ja ennen kaikkea, miten tähän pisteeseen on päästy.

Kun olin pieni äiti kutoi suhteellisen paljon ja mummu vielä vähän enemmän. Viisivuotiaana sitten sanoin äidille, että minäkin haluan oppia kutomaan (huom. meillä päin kutomisella tarkoitetaan siis neulomista). No siinähän äiti sitten opetti mulle oikean silmukan. Sukkapuikoilla kudoin edestakaisen neliön - lanka oli jotain mintunvihreää kertaalleen jostain purettua, ehkä noin 7 veljeksen paksuista villalankaa. Muistan sen langan vieläkin. Ja tuon neliönkin. Se oli n. 15*15 senttinen ja pari silmukkaa oli pudonnut tai olin ottanut jonkun langankierron puikolle, joten pari reikääkin siinä oli.

Siihen aikaan meillä oli arkkupakastin ja minä olin nököttänyt monta tuntia hiljaa nojaten seinän ja pakastimen kulmaan ja tehnyt tuota neliötä. Äitiä siis voinen syyttää siitä, että rahaa menee lankoihin vähän paljon liikaa silloin tällöin - tai itseasiassa aika usein. Siitä neliöstä se siis lähti. Ja sillä tiellä ollaan.

Ala-asteella tehtiin kirjoneulelapaset - enkä ihmettele yhtään, että suurin osa luokkakavereista totesi, että kutominen on vaikeaa - en osaa vieläkään tehdä kirjoneuletta, joten ei ole ehkä paras mahdollinen vaihtoehto laittaa 11-12-vuotiaita väkertämään sellaisia - etenkin kun monet ovat aiemmin tehneet ainoastaan pätkän aina oikein neulosta pipon reunaksi muutamaa vuotta aiemmin.

Ala-asteella piti myös virkata joskus - silloin inhosin sitä - ei onnistunut suorakaiteen virkkaaminen, edestakaisin pylväillä - siitä tuli ympyrä, koska palaseni kaventui ja kiristyi aika radikaalisti loppua kohden. Virkkauksen löysin uudelleen reilu kolme vuotta sitten talvella. Ja nykyisin tykkään paljonkin. Enkä enää joudu olemaan kateellinen mummulle, joka osaa virkata pyötäliinoja ja päiväpeitteitä, koska olen oppinut itsekin niitä tekemään.

Yläasteella käsityö oli toki valinnaisena aineena - ompelukoneen kanssa minulla oli viha-rakkaus-suhde ilman sitä rakkautta, minä vihasin ompelukoneita ja ne ilmeisesti minua. Koulun jälkeen olen muistaakseni ommellut kerran. Tein äidille pyykkipoikapussia vohvelikankaasta, pussin suuksi tuli hulpioreuna ja toinen sivu on taite, eli ei tarvinnut ommella kuin pohja ja toinen sivu - siihen jopa minun hermot riittivät ja äitin ikiaikainen ompelukone (jonka peruutus on rikki) oli yhteistyökykyinen. Tuostakin on jo varmaan kolme vuotta.

Kaikki työt, joissa tekniikan sai valita, tein yläasteella neuloen - ja sain hyviä arvosanoja - neulejälkeni oli tasaista ja virheet oli harvassa. Ensimmäisen villapaidankin olin tehnyt jo ala-asteaikana - joskin kyseessä oli paksu pörrölanka, eli työ ei kovinkaan suuri siinä mielessä ollut - mutta kuitenkin, piti kaventaa ja leventää ja liittää kappaleita yhteen.

Eli 18 vuotta tässä on pikapuoliin mennyt puikot kädessä - ajoittain en ole tehnyt pitkiinkään aikoihin mitään - välillä taas karkaa lapasesta - viimeksi vajaa vuosi sitten, päästyäni erääseen lankakauppaan töihin - työsuhde päättyi muutettuani pois, mutta pakkoneuloosi jäi. Oli muuten paras työpaikka ikinä. Ja nyt on kyllä homma mennyt niin pahasti yli, ettei toivoa juuri taida olla.

Yksi unelma täyttyi joulukuussa, kun pääsin Karnaluksiin - sinne meni satanen, kun enempää ei ollut - helposti olisin varmasti saanut menemään vaikka tonnin, mutta se vaatisi sitten jo lottovoittoa opiskelijan tuloilla.

Ajattelin täällä blogissa kertoilla tehdyistä ja tekemättömistä töistä - mahdollisesti noista "muutamasta" keskeneräisestä - ehkä nekin joskus valmistuu. Ja varmasti sivuan myös muuta elämää ja muita harrastuksiani myös silloin tällöin. Saa nyt nähdä miten tässä käy - aiemmin mun blogit ovat kaatuneet kiireeseen - mutta ehkä saisin tämän nyt loman aikana pyörimään niin, että syksyllä koulun jatkuesssa homma toimisi niin sujuvasti, ettei vie paljon aikaa.